keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Jos nimeni ei olisi Sari, se olisi Aamu


Hetken aikaa harmitti, että tuli herättyä niin aikaisin. En saanut millään enää unen päästä kiinni. Harmi haihtui kuitenkin aika nopeasti, sillä aikaisessa aamuhetkessä on jotain maagista. Hiljaisuus. Valo. Se, että muut vielä nukkuvat. Lupa olla yksin omien ajatustensa kanssa ja tehdä mitä huvittaa. Ei sillä, etteikö muutenkin, mutta aamulla se tuntuu jotenkin vielä vapaammalta. Tuoreelta. Siltä, että juuri tänään mikä tahansa on mahdollista.

Sunny-kuosini
Ennen lapsiperhe-elämää minulla oli tapana käydä joka kesä jollain viikon kurssilla jossain päin Suomea kansalaisopistossa. Yksi parhaista kursseista oli Paimiossa käymäni Elämäkerran kirjoittamisen kurssi - olinhan silloin jo 30 vuotta täyttänyt… Joka tapauksessa, kurssilla oli erinomainen vetäjä, Pirjo-Riitta Tähti-Wahl, ja meitä kurssilaisia jokaista ikäluokkaa rikastuttamasa yhteistä tekemistä. Kirjoitimme kukin omia tekstejämme, omilla tyyleillämme ja luimme niitä sitten soveltuvin osin muille. Muistan vieläkin osan tarinoista. Tehtävänämme oli myös kirjoittaa joka aamu noin 20 minuuttia aamusivuja. Kontrolloimatonta tajunnan virtaa heti herättyä. Huomasin, että kirjoitan mielelläni pieniä tarinoita ja todennäköisesti juuri tuolloin löysin oman tyylini kirjoittaa.

Kirjoitin aamusivuja pitkään. Se oli välillä rasittavaakin, koska olen oikeasti enemmän iltakukkujainen kuin aamun virkku. En ehkä kirjoittanut elämäkertaani, mutta kirjoittamalla oli helpompi jäsentää tapahtunutta ja pääsin selville siitä, mitä haluan. Erityisen tarpeellista se oli silloin, kun omaa sisäistä ääntä oli vaikea erottaa muiden odotuksista. Ja aivan paras paikka kirjoittaa oli mökin portailla aamuauringon häikäistessä.

Aurinkoista hiihtolomaviikkoa ja omia aamuhetkiä sinulle!




SHARE:

torstai 8. helmikuuta 2018

Miten pärjätä (työ)elämässä?


Piipahdin kiinteistönvälitysuralla. Kokemus oli lyhyt ja opettavainen. Etukäteen kaipasin kovasti työyhteisöä. Sitä, ettei tarvitse päivittäin pyöriä täällä villasukissa, aivan keskenäni. Työyhteisön sainkin, kiitos siitä! Kaipasin myös raameja ja tehtävänantoja, ihan kunnon nakkeja. Olin kyllästynyt yrittäjän vapauteen. Mutta. Kun on useita vuosia opetellut siihen, ettei ole ketään, joka sanoo mitä pitäisi tehdä ja suunnitelmat, päätökset ja strategiat on tehtävä itse, on oltava oma hallituksensa ja it-tukihenkilönsä, niin valmiiksi pedattu agenda tuntuikin kummalliselta. Kuin olisin ollut käymässä jonkun toisen elämässä.

Kun aikoinaan aloitin luovalla alalla, koin erään oivalluksen. Entisellä työurallani kävin valmennettavana ja kun selitin tuntemuksiani, valmentaja kysyi minulta, missä kohtaa kehoani kyseinen tunne tuntui. Huomasin, että silloinen työelämä tuntui minulla lähinnä päässä. Myöhemmin Metropolian pääsykokeessa, opiskeluiden mittaan ja yrittäjänä muistin tuon kysymyksen, sillä ensimmäistä kertaa tuntui, että tein työtä, jota halusinkin ja se tuntui koko kehossa.

Imprint-kuosini vuodelta 2015


Olen noudattanut elämässäni muutamaa sääntöä:

1. Älä tyydy

Jos intuitiosi kertoo, ettet ole menossa oikeaan suuntaan, vaihda suuntaa. Älä tyydy huonoon kohteluun, väärään esimieheen, työtehtävään tai aliarvostamiseen. Vaadi parempaa ja ansaitse se omilla teoillasi.

2. Älä usko, mitä sinulle sanotaan

Eräs tyypillinen hokema, jota vieläkin välillä kuulee on: ”Älä ryhdy tähän, se ei kannata. Tässä on mahdotonta onnistua. Tämä ala on niin vaikea.” Kuulostaako tutulta? Älä usko sitä. Aina joku onnistuu. Muuten meillä ei olisi minnaparikoita ja katriniskasia. Seuraavaksi se voit olla sinä. Tee siis omat päätöksesi, tiedät itse parhaiten, mikä sinulle on hyväksi.

3. Lopeta turha miellyttäminen

En tarkoita sitä, ettei tarvitsisi olla ystävällinen vaan sitä, ettet miellytä ketään esimerkiksi hyötyäksesi hänestä. Ole oma, aito itsesi. Silloin sinussa on tarttumapintaa.

4. Tee kovasti töitä

Mitäpä tuohon lisäämään. Hohhailemalla ei pääse minnekään.

5. Lepää ajoissa

Älä tee elämästä projektia. Jos itkettää, niin itke. Jos naurattaa, niin naura. Jos väsyttää, niin pysähdy ja ota aikaa itsellesi.

Yksinyrittäjyydestä vielä. En jaksaisi millään olla aina veturi. Olisi niin kiva olla siellä keskijunassa, joskus jopa ravintolavaunun puolella. Mutta kun on veturiksi syntynyt, niin minkä sille mahtaa. Tietysti, jos olisi toinen veturi, jonka kanssa voisi välillä vaihtaa paikkoja, niin sehän voisi toimia. Olen siinä vaiheessa yrittäjän taipaleellani, että pitäisi kasvaa ja löytää yhteistyökumppani tai –kumppaneita. Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä, niin kerro ihmeessä, puh. 040 750 6844 tai sari@truecolours.fi.

Hyvää loppuviikkoa! Sellaista, mikä tuntuu koko kehossa.




SHARE:
MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig