keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Jos nimeni ei olisi Sari, se olisi Aamu


Hetken aikaa harmitti, että tuli herättyä niin aikaisin. En saanut millään enää unen päästä kiinni. Harmi haihtui kuitenkin aika nopeasti, sillä aikaisessa aamuhetkessä on jotain maagista. Hiljaisuus. Valo. Se, että muut vielä nukkuvat. Lupa olla yksin omien ajatustensa kanssa ja tehdä mitä huvittaa. Ei sillä, etteikö muutenkin, mutta aamulla se tuntuu jotenkin vielä vapaammalta. Tuoreelta. Siltä, että juuri tänään mikä tahansa on mahdollista.

Sunny-kuosini
Ennen lapsiperhe-elämää minulla oli tapana käydä joka kesä jollain viikon kurssilla jossain päin Suomea kansalaisopistossa. Yksi parhaista kursseista oli Paimiossa käymäni Elämäkerran kirjoittamisen kurssi - olinhan silloin jo 30 vuotta täyttänyt… Joka tapauksessa, kurssilla oli erinomainen vetäjä, Pirjo-Riitta Tähti-Wahl, ja meitä kurssilaisia jokaista ikäluokkaa rikastuttamasa yhteistä tekemistä. Kirjoitimme kukin omia tekstejämme, omilla tyyleillämme ja luimme niitä sitten soveltuvin osin muille. Muistan vieläkin osan tarinoista. Tehtävänämme oli myös kirjoittaa joka aamu noin 20 minuuttia aamusivuja. Kontrolloimatonta tajunnan virtaa heti herättyä. Huomasin, että kirjoitan mielelläni pieniä tarinoita ja todennäköisesti juuri tuolloin löysin oman tyylini kirjoittaa.

Kirjoitin aamusivuja pitkään. Se oli välillä rasittavaakin, koska olen oikeasti enemmän iltakukkujainen kuin aamun virkku. En ehkä kirjoittanut elämäkertaani, mutta kirjoittamalla oli helpompi jäsentää tapahtunutta ja pääsin selville siitä, mitä haluan. Erityisen tarpeellista se oli silloin, kun omaa sisäistä ääntä oli vaikea erottaa muiden odotuksista. Ja aivan paras paikka kirjoittaa oli mökin portailla aamuauringon häikäistessä.

Aurinkoista hiihtolomaviikkoa ja omia aamuhetkiä sinulle!




SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig